HajaKaista Oy
p. 044 737 1133

Keitä olemme?

HajaKaista oy on Oulussa 2011 perustettu yritys, joka tarjoaa laajakaistapalveluita kaikkialle Suomeen juuri niille alueille, joilla muut yhteydet eivät toimi. Yrityksen taustalta löytyy mobiilijättiläisen, Nokian palveluksessa pitkän uran tehneitä asiantuntijoita.

Hajakaista palvelee!

Miksi haluamme olla olemassa?

Liikenne-ja viestintäministeriön 2010 asetuksen mukaan toimiva laajakaistayhteys kuuluu jokaiselle suomalaiselle. HajaKaista haluaa toteuttaa tuota ajatusta omalla tavallaan.

Uskomme edelleen siihen, että Suomessa ihmisellä on oikeus valita asuinpaikkansa kuten haluaa, omista syistään. Kaikkien ei ole pakko änkeytyä taajamiin asumaan, muualtakin löytyy tilaa. Vieläpä yllinkyllin.

Ihmisellä on oikeus luontoon ja rauhaan. Suhteemme hiljaisuuteen tai raikkaaseen metsään on rakentunut tuhansien vuosien kuluessa. Sitä voidaan pitää yllä ja parantaa edelleen aivan nykyaikaisin keinoin. Palvelutasoa ei saa heikentää syrjäseuduilla. Päinvastoin. Yhteiskunta toimii paremmin, kun jokainen saa tietyt palvelut kotiovelle. Esimerkiksi langattoman laajakaistan avulla.

Me voimme luoda yhteyksiä haja-asutusalueille selvästi halvemmalla kuin kukaan muu.

Palvelumme pienentää kustannuksia, joita muiden palvelujen ylläpito syrjäseuduilla voi pahimmillaan tuottaa.

Laajakaista kuljettaa ihmisiä ja palveluja

Laajakaistan avulla apua tarvitseva voi olla yhteydessä  ystäviin ja sukulaisiin. Sitä pitkin voi piipahtaa Mumbain pölyisille kaduille. Sillä saa yhteyden terveyskeskukseen, pankkiin tai kauppa-autoon. Sen kautta voi tilata kotiinsa talonmiehen. Sen avulla ihminen voi kouluttautua vaikka maisteriksi erämaajärven rannalla, hankkia itsellensä ammatin tai puolison.

Väitämme, että palvelumme on aidosti isänmaan ja ihmisen puolella.